Mainos

Naissuunnistajia suihkussa kuvanneelle vaaditaan ehdollista

Syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta ja sakkoja suunnistuskisoissa suihkukuvaamisesta epäillylle miehelle.

Suihkutiloihin piilotetulle kameralle tallentui muun muassa yli 20 tyttöä Nummi-Pusulassa suunnistuskisoissa heinäkuussa 2011. Lisäksi kameralle tallentui muutama aikuinen nainen.

Kamera huomattiin ja siitä ilmoitettiin järjestäjille ja poliisille. Poliisin mukaan epäilty oli itse tallentamisen aikaan suunnistamassa.

Miestä syytetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä tai sen yrityksestä sekä salakatselusta. Lisäksi hän on syytteessä salakuuntelusta tai sen yrityksestä.

Haastehakemuksen mukaan mies on myöntänyt asettaneensa videokameran kuvaamaan salaa naisten suihkutiloja.

Suomen Suunnistusliitto määräsi miehen jo aiemmin kahden vuoden toimitsijakieltoon.

Suihkukuvausjuttua on puitu tänään Lohjalla Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeus antaa jutussa ratkaisunsa huhtikuun alussa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.