Mainos

Naista epäillään miehen puukotuksesta Turussa

Turussa tapahtui torstai-iltana henkirikos, kertoo poliisi.

Poliisin mukaan 20-vuotiaan ulkomaalaisen naisen epäillään puukottaneen 30-vuotiaan miehen Läntisen Pitkäkadun varrella sijaitsevassa kiinteistössä. Myös uhri on poliisin mukaan ulkomaalainen.

Nainen otettiin kiinni tapahtumapaikalta. Tapausta tutkitaan tappona.  

Poliisi kertoo, ettei tapauksesta voida tässä vaiheessa kertoa enempää tutkinnallisten syiden takia. Lisätietoa on luvassa mahdollisesti viikonloppuna.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.