Mainos

Naisten ahdistelija jäi kiinni Helsingissä

Helsingissä Punavuoren, Kallion ja Siltasaaren alueella naisia ahdistellut mies on jäänyt kiinni lauantain vastaisena yönä Punavuoressa.

Poliisi oli saanut useita uusia ilmoituksia ahdistelutapauksista Kallion ja Punavuoren alueelta. Mies otettiin kiinni tuntomerkkien perusteella autosta, jolla hän oli poistumassa yhdeltä tapahtumapaikalta. Mies oli poliisin mukaan liikkeellä yksin ja selvin päin.

Kuulusteluissa 36-vuotias perheellinen mies on tunnustanut tapaukset.

Mies on lähtenyt seuraamaan reilun vuoden ajan yksin liikkuvia naisia ja ehdotellut näille seksuaalista kanssakäymistä. Viimeisessä tapauksessa Punavuoressa mies oli tullut samalla ovenavauksella naisen kanssa rappuun ja käynyt tähän kiinni. Tultuaan torjutuksi mies oli poistunut paikalta.

Poliisilla on tutkittavana noin 20 rikosilmoitusta. Lisäksi poliisi on saanut useilta naisilta ilmoituksia miehestä. Heidän kohdallaan kyse ei ole rikoksesta, eikä naisilla ole asian suhteen vaatimuksia.

Tutkittavat rikokset ovat muun muassa kotirauhanrikkomisia ja raiskauksen yrityksiä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.