Mainos

Nasu-vuohi varastettiin Särkänniemen eläintarhasta

Tampereen Särkänniemessä toimivasta Lasten eläintarhasta on varastettu vuohi. Afrikkalainen kääpiövuohi Nasu on iältään 7-vuotias ja väriltään valkoinen.

Nasu on viety pois verkkoaitaan tehdyn aukon kautta ilmeisesti viime viikon alkupuolella. Varkaudesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat tänään.

Vanhempi konstaapeli Timo Rouhiainen Pirkanmaan poliisista kertoo, että verkkoaitaan on jäänyt valkoisia karvoja ja paikalla on raahaamiseen viittaavia jälkiä. Varkauden selvittämistä vaikeuttaa se, että yksikään valvontakameroista ei ollut suunnattuna rikospaikalle päin.

Rouhiaisen mukaan varkaus on poikkeuksellinen ja sen motiivi epäselvä. Hänen mukaansa mahdollista on jopa sekin, että vuohi on päätynyt jonkun ruokapöytään.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.