Mainos

Neljä vangittu murhasta epäiltynä – motiivina velanperintä

Poliisi on edistynyt Konginkankaalla alkuvuonna tapahtuneen murhan selvittelyssä.

Poliisi on vanginnut tänään vuonna 1970 syntyneen äänekoskelaisen miehen epäiltynä osallistumisesta murhaan. Hän oli jo neljäs vangittu.

Vuonna 1981 syntynyt mies katosi Konginkankaalla tammikuun puolivälin jälkeen, ja hän löytyi maastosta murhattuna vajaa viikko myöhemmin. Poliisin epäilyksen mukaan murhaa oli suunniteltu useita päiviä.

Vangituista ainakin yhdellä epäillään olevan yhteyksiä rikollisjengiin. Epäillyistä kolmella on aikaisempaa rikostaustaa.

Henkirikoksen motiivin epäillään ainakin osittain liittyvän huumekaupan väkivaltaiseen velanperintään.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.