Mainos

Nelostien ampumispaikan ohi ajanut: Paikalla väkivaltarikosyksikkö ja kaksi autoa ojassa

Nelostien ruuhkassa ajanut silminnäkijä kertoo MTV Uutisille ajaneensa ampumispaikan ohi reilu tunti tapahtumien jälkeen. Poliisi kertoo tavoittaneensa tiellä kaaharin puolen päivän jälkeen ja käyttäneensä asetta. Kaahari menehtyi tapahtumapaikalla moottoritiellä Orimattilan kohdalla.

Paikalla ajanut turkulainen mies kertoo poliisin ohjanneen liikenteen pois onnettomuuspaikan läheiseltä rampilta.

– Seuraavasta rampista pääsi kuitenkin takaisin moottoritielle, joten ajoin lopulta tapahtumapaikan vierestä. Paikalla oli väkivaltarikosyksikkö, josta ymmärsin heti, ettei kyseessä ole tavanomainen peräänajo, mies kertoo.

– Helsinkiin menevän kaistan molemmin puolin oli henkilöauto ojassa. Tiellä oli myös muovinkappaleita.

Liikenne ruuhkautui pahasti välikohtauksen takia.

– Puolisen tuntia mentiin kävelyvauhtia. Varmasti siellä oli tuhansia autoja jonossa.

Poliisi sai tänään noin klo 12:30 hälytystehtävän VT 4:lle. Alkutietojen mukaan ajoneuvo oli kaahaillut ja aiheuttanut vaaratilanteita liikenteessä.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.