Mainos

Nettipokeriyhtiö hävisi sijoittajien rahojen kanssa

Tuhannet sijoittajat Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Saksassa kaipaavat rahojaan kadonneesta nettipokeriyhtiö T6 Pokerista. He olivat sijoittaneet yritykseen varoja päätähuimaavien, satojen prosenttien vuosituottojen toiveissa.

Sijoittajien haaliminen aloitettiin syksyllä 2007. Villitys levisi perinteisin verkostomarkkinoinnin keinoin, läheisten kesken suosittelemalla.

Eri arvioiden mukaan Suomessa pokeriyhtiöön sijoitti muutamasta sadasta jopa tuhanteen ihmistä. Sijoitusten koot vaihtelevat vajaasta tuhannesta eurosta kymmeniintuhansiin euroihin. Jäsenten todellisen määrän ja rahapotin koon tietää ainoastaan yrityksen kadonnut johto.

Pokerisivut avautuivat pelaajille vuoden 2008 alussa. Jo viime syksynä tuottojen maksaminen sijoittajille hyytyi ja lopulta koko pokerisivusto suljettiin. Selitykseksi kerrottiin, että kulut olivat syöneet kassan tyhjäksi ja sijoittajilta pyydettiin jälleen lisää rahaa toiminnan jatkamiseksi.

Nyt pokerifirman nettiosoite ohjautuu Scanbingon sivuille. Siellä puolestaan tarjotaan mahdollisuutta lähteä sijoittajaksi uuteen, kuumaan bingobisnekseen.

"Tiedostin riskin"

Eteläsuomalainen mies lähti mukaan suurella, kymmenientuhansien eurojen sijoituksella. Hän halusi pysytellä haastattelussa nimettömänä.

- Ajattelin kyllä, että siinä saattaa olla riski. Heillä oli kuitenkin ollut urheiluvedonlyöntitoimintaa aikaisemmin ja se oli käsittääkseni toiminut hyvin. Tietysti nyt jälkikäteen ajattelen, että olisi pitänyt miettiä, miksi se lopetettiin, mies pohdiskelee.

Aiemmin Alston Pricena tunnettu yritys järjesti pokeribisneksestään myös esittelytilaisuuksia. Yksi suurimmista pidettiin loppuvuonna 2007 Ruotsin Västeråsissa.

- Olin itsekin paikalla. Se oli tällainen tunnelmannostamistilaisuus, jossa esiintyi muun muassa kansainvälisiä pokeritähtiä. Siellä oli arviolta 1000-1500 ihmistä.

Mies teki sijoituksensa joulukuussa 2007. Monen pokerifirmaan sijoittaneen rahat liikkuivat eteenpäin käteisenä, mutta eteläsuomalainen sijoittaja kertoo siirtäneensä rahat pankin kautta tanskalaisen asianajotoimiston tilille. Epäilyt heräsivät WinCapita-rikostutkinnan käynnistymisen myötä, kun mies huomasi yrityksissä samankaltaisuutta.

- Yritin vähän kysellä, onko tämä samanlainen vedätys kuin WinCapita. Minulle kuitenkin vakuuteltiin, että tämä kyllä toimii.

Eteläsuomalainen sijoittaja sanoo tuntevansa itsensä petetyksi, mutta ei ole tehnyt rikosilmoitusta. Hänellä on omintakeinen idea siitä, miten rahansa menettäneiden tulisi toimia.

- Kaikkien pitäisi myydä sijoituksensa yhdelle yritykselle, joka sitten voisi ryhtyä ajamaan tätä asiaa. Sijoittajat puolestaan voisivat vähentää tappionsa verotuksessa.

Mutta eivätkö veronmaksajat silloin korvaisi tappiot?

- Veronmaksajat maksavat paljon muitakin tappioita, mies napauttaa.

Suomalaismies välitti rahaa ulkomaille

Pettyneet suomalaissijoittajat penäävät vastauksia oulunsalolaiselta mieheltä, jota 45 minuuttia -ohjelman lähteet kuvaavat yrityksen "ykkösmieheksi" Suomessa. Hän kieltäytyi toistuvasti kamerahaastattelusta.

- En edusta yhtiötä. Olen ollut tavallinen sijoittaja niin kuin kaikki muutkin, mies vakuuttaa puhelimessa.

Myöhemmin hän ottaa itse yhteyttä toimitukseen. Hän kiistää yhä työskennelleensä yrityksessä, mutta myöntää kuitenkin tuoneensa T6 Pokerin Suomeen ja toimineensa firman yhteyshenkilönä, esittelijänä, tulkkina sekä välittäneensä käteistä rahaa ulkomaille.

- Käteistä rahaa välitin eteenpäin yhtiön pyynnöstä, mutta vain muutaman kuukauden ajan. Lopetin, koska se ei tuntunut hyvältä pidemmän päälle, hän selittää.

Mies palaa vielä kerran myöhemmin asiaan. Nyt hän kertoo toimittajalle halunneensa varmistaa toimintansa laillisuuden. Siksi hän on tehnyt poikkeuksellisen, itseään koskevan tutkintapyynnön poliisille.

Luottotiedoton "miljoonaperijä" kateissa

Oulunsalolaismiehestä jäljet johtavat Tanskaan - T6 Pokerin nokkamieheen Torben Hübertziin. Mies ei vastaa lukuisiin soittopyyntöihin ja sähköposteihin. Vielä viime vuonna hän liikkui pokerimaailmassa näyttävästi.

Eteläsuomalainen sijoittaja myöntää, ettei hän tiedä paljoakaan yhtiön omistajasta.

- Minulle on kerrottu, että hän olisi perinyt paljon rahaa ja että hänen ei oikeastaan tarvitsisi enää tehdä töitä.

Missä tämä omistaja nyt on?

- Kerrotaan, että hän asuisi Panamalla, mutta muuta tietoa minulla ei ole.

Norjalainen Aftenbladet -lehti selvitti vuosi sitten Hübertzin taustoja. Miljoonaperijäksi kuvattu mies olikin entinen vakuutusmyyjä, joka oli Tanskassa menettänyt luottotietonsa.

WinCapita syö resursseja

T6 Pokerista on tehty Suomessa lukuisia rikosilmoituksia, mutta ahdistuneista sijoittajista tuntuu, ettei poliisi toimi.

Syy käynnistysvaikeuksiin saattaa olla laaja WinCapita-tutkinta, joka kuluttaa poliisin voimia ennennäkemättömällä tavalla.

Poliisille pokerifirma on jo entuudestaan tuttu, sillä monet wincapitalaiset ovat sijoittaneet rahojaan myös T6 Pokeriin. WinCapitaa epäillään Suomen suurimmaksi talousrikokseksi. Valuuttakaupalla nopeaa rikastumista luvanneeseen klubiin sijoitti lähes 10 000 ihmistä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.