Mainos

Nuorgamissa suomalais-norjalainen nuorisotappelu

Nuorgamissa sattui viikonloppuna tappelu suomalais- ja norjalaisnuorten välillä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paikallisten nuorten kesken syntyi aluksi pientä tönimistä paikallisessa ravintolassa, kertoo Lapin poliisi.

Ravintolan sulkemisen aikaan noin kello 1.30 nuoret olivat siirtyneet pihalle, jolloin usean norjalaisnuoren joukko oli käynyt käsiksi paikalliseen suomalaisnuoreen. Uhria oli pahoinpidelty nyrkein lyömällä ja potkien. Apuun mennyt toinen suomalaisnuori oli joutunut myös pahoinpitelyn kohteeksi.

Tapahtuman kulku on poliisin tiedossa vasta alustavien puhuttelujen perusteella. Poliisin mukaan yksi nuorgamilainen nuorimies sai sellaisia vammoja, että hänet jouduttiin viemään sairaalahoitoon pian tapahtuman jälkeen.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.