Mainos

Nuori loukkaantui vakavasti takaa-ajon jälkeen Pälkäneellä

Pälkäneläinen teinipoika loukkaantui vakavasti takaa-ajon päätteeksi tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa Pälkäneellä perjantain ja lauantain välisenä yönä, kertoi Pirkanmaan poliisilaitos.

Poliisi sai aamukolmelta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta. Partion tavoitettua auton he mittasivat kuljettajan ajavan roimaa ylinopeutta. Hän ei myöskään poliisin mukaan totellut pysähtymismerkkejä, vaan lähti pakoon.

Pakomatkan aikana kaahailu vaaransi kahden tiellä liikkuneen mopoilijan turvallisuuden. Lopulta kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan ja ajoi tieltä ulos.

Autoa ajanut 16-vuotias nuorukainen on poliisin mukaan teho-osastolla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, mutta hänen tilansa on vakaa.

Ajoneuvo oli ilmeisesti varastettu aikaisemmin perjantai-iltana. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden rikkomisesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.