Mainos

Nuori nainen varasti Alkosta kahvilikööriä kaksi kertaa samana päivänä

Helsinkiläisnainen anasti eilen Myyrmannin Alkosta Vantaalta kahvilikööriä kaksi kertaa saman päivän aikana.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteen mukaan vartijat nappasivat noin 25-vuotiaan naisen, kun hän oli anastusreissulla toista kertaa.

Nainen myönsi rötökset paikalle tulleelle poliisipartiolle. Lisäksi hän oli kertonut jo juoneensa aiemmin anastamansa kaksi pulloa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.