Mainos

Nuorisosäätiön tutkinta edennyt loppusuoralle

Nuorisosäätiöön liittyvä rikostutkinta on edennyt loppulausuntovaiheeseen. Tutkinnanjohtaja Veli-Matti Räsänen keskusrikospoliisista sanoo, että tutkinta valmistunee ensi vuoden alkupuolella.

- Tämä kokonaisuus kulkee samaa vauhtia Matti Vanhaseen liittyvän tutkinnan kanssa, muutoin vähäsanainen Räsänen sanoi.

Poliisi on kertonut aiemmin, että se epäilee keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön jakaneen vaalitukea vastoin säätiön omia sääntöjä. Vaalirahan määräksi on arvioitu yli 100 000 euroa. Tuen saajia oli noin 30.

Rikoksista on epäilty säätiön vuosien 2002-2009 hallitusta. Hallituksessa on ollut kymmenkunta jäsentä. Aiempien tietojen mukaan he ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Tutkittavat nimikkeet ovat viitanneet epäilyihin lahjuksista ja luottamusaseman sekä virka-aseman väärinkäytöstä.

Räsänen ei halua nyt kommentoida epäiltyjen määrää tai muutenkaan juttua tarkemmin.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.