Mainos

Nuorten tukihenkilöä syytetään poikien hyväksikäytöstä

Pohjois-Savon käräjäoikeus alkoi tänään käsitellä nuorten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn kuopiolaismiehen syytteitä. Mies oli toiminut nuorten tukihenkilönä.

Syytelistalla on kuusi hyväksikäyttöä, joista kaksi on tekotavaltaan törkeitä. Lisäksi miestä epäillään lapsipornon levittämisestä internetissä.

Kuudesta hyväksikäytetystä nuorimmat olivat epäiltyjen rikosten tekoaikana 11-vuotiaita. Kuopiolaisen lisäksi syytettyinä ovat erillisissä oikeudenkäynneissä 30–40-vuotiaat miehet Tampereella ja Oulussa. Kaikki kolme ovat syyttäjän mukaan kuuluneet pornografiseen vertaisverkkoon.

Kuopiossa syytteiden käsittely jatkuu perjantaina. Tuomio asiasta annetaan 16. tammikuuta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.