Mainos

Nuorten väkivaltavyyhti oikeudessa - näin ryöstöjä pääkaupunkiseudulla tehtiin

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tänään Helsingin Vuosaaressa syksyllä tapahtuneita nuorisoryöstöjä.

Tänään syytteessä on kolme vastaajaa ryöstöistä epäiltyinä ja yhtä heistä epäillään myös pahoinpitelystä. Vastaajista kaksi on 15-vuotiaita, yksi 16-vuotias. 

NÄIN SYYTETYT VASTAAVAT:

16-vuotias myönsi toisessa tapauksessa syyllistyneensä varkauteen ja pahoinpitelyyn, mutta ei syytteessä kuvattuun ryöstöön. Hän oli repinyt uhria hiuksista ja vienyt puhelimen, ei muuta. Hän kuitenkin korosti, ettei toiminut yhdessä muiden kanssa, vaan tuli tilanteeseen myöhemmin. Toisen ryöstön hän kiisti täysin.

Toinen 15-vuotiaista kiisti molemmat ryöstöt, mutta myönsi toisessa tapauksessa varastaneensa tai näpistäneensä uhrin rullalaudan. Hän oli ollut ympärillä katsomassa, mitä muut tekivät, muttei osallistunut tapahtumiin.

Toinen 15-vuotias kiisti ensimmäisen uhrin ryöstön, mutta myönsi tämän pahoinpitelyn. Hän oli potkaissut maassa makaavaa uhria kerran vartaloon, mutta ei ollut vienyt tältä mitään omaisuutta. Toisen syytteen ryöstöstä hän kiisti kokonaisuudessaan.

16-vuotias on ollut rikosepäilyjen vuoksi vangittuna. Poliisi on epäillyt hänen toimineen nuorisoporukan johtajana ja määränneen muita tekemään ryöstöjä syksyn aikana pääkaupunkiseudulla.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa kolmikko oli syyttäjän mukaan ympäröinyt yhdessä tuntemattomaksi jääneen porukan kanssa kaksi Vuosaaressa rullalautailevaa poikaa syyskuun alussa. 

Poikia lyötiin nyrkillä kasvoihin, jolloin he kaatuivat maahan. Syyttäjän mukaan toista lisäksi revittiin hiuksista, potkaistiin kylkeen ja yritettiin lyödä uudelleen kasvoihin.

Molemmilta uhreilta vietiin rullalauta ja lippalakki. Toiselta anastettiin lisäksi älypuhelin ja toiselta reppu. Syyttäjän mukaan tekoja tulee pitää vakavina niihin liittyvän väkivallan takia ja siksi, että ryöstäjillä oli niin selkeä ylivoima uhreihin nähden.

Kaikkiaan vastaajia on eri puolille Helsinkiä sijoittuvassa ryöstövyyhdessä yli kymmenen, mutta muita vastaan nostettuja syytteitä käsitellään oikeudessa myöhemmin.

Nyt käsittelyssä olevat ryöstöt kytkeytyvät syksyn aikana paljastuneeseen katuväkivaltavyyhtiin, jossa löyhästi toisiinsa liittyneet nuorisoporukat pahoinpitelivät ja ryöstivät muita nuoria.

Poliisin mukaan tapauksia oli kaikkiaan yli 70.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.