Mainos

Nuorukaisjoukkoa epäillään väkivaltarikoksista Oulussa – 15-vuotias hakattiin ja heitettiin veteen

Poliisi epäilee joukkoa nuorukaisia väkivaltarikoksista Oulun Linnansaaressa heinäkuun lopussa. Nyt valmistuneen esitutkinnan perusteella poliisi epäilee kahdesta tapauksesta molemmissa yhdeksää nuorukaista.

Epäillyistä kuusi on epäiltyinä molemmissa tapauksissa. Pojat ovat yhtä lukuun ottamatta poliisin mukaan 15-17-vuotiaita.  

Ensimmäisessä tapauksessa epäillyn pahoinpitelyn kohteeksi joutui 20-vuotias, Oulussa vierailulla ollut mies. Häneltä myös vietiin omaisuutta. Tapahtumaa on tutkittu ryöstönä ja törkeänä pahoinpitelynä.  

Toisessa tapauksessa uhrina oli 15-vuotias poika, joka poliisin mukaan ensin pahoinpideltiin ja sen jälkeen raahattiin rantaan ja pudotettiin veteen. Tapahtunutta on tutkittu törkeänä pahoinpitelynä.  

Tapaus siirtyy syyttäjälle.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.