Mainos

Nurmeksen perhepuukotus saattoi johtua huumeista

Poika on myöntänyt Nurmeksessa viikko sitten tapahtuneen puukotuksen. Puukotuksessa perheen äiti loukkantui vakavasti on edelleen tehohoidossa. Hänen tilansa on kuitenkin vakiintunut. Isä loukkaantui lievemmin.

Epäilty, perheen 19-vuotias poika, on myöntänyt tekonsa. Syytä teolleen hän ei ole kertonut. Poliisi epäilee asiassa olevan taustalla huumeiden käyttö.

Perheen molemmat vanhemmat ovat asiassa asianomistajia ja poliisi on kuulustellut myös heidät.

Tapahtumien kulku on alkanut selvitä poliisille. Aamuyöllä epäilty oli lyönyt puukolla äitiään useaan kertaan, jonka jälkeen isä oli tullut apuun. Tässä yhteydessä poika löi myös isää puukolla.

Vanhemmat saivat yhdessä otettua pojaltaan puukon pois. Poika poistui asunnosta ja poliisi otti epäillyn kiinni kodin lähistöltä. Kiinniotettaessa poika ei tehnyt vastarintaa. Myöhemmin kuljetuksen aikana hän oli alkanut vastustaa kiinniottoa, jolloin poliisi loukkaantui lievästi.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.