Mainos

Ohitti, jarrutti, ohitti, jarrutti - huumekuski jäi lopuksi kiinni

Porvoon Kilpilahdessa jäi aamulla kiinni huumekuski, joka ohitteli muita vastaantulevia, mutta jarrutti voimakkaasti heti ohituksen jälkeen. Törmäyksen jälkeen huumekuski nappasi toisen ohittamansa henkilön auton.

Yksi ohitetuista ei ehtinyt jarruttaa, vaan törmäsi ohittaneen auton takaosaan. Kumpaankin autoon aiheutui hiukan vaurioita.

Kun autojen kuljettajat selvittelivät tapahtunutta, paikalle saapui kolmas henkilöauto.  Sitä kuljettanut pysähtyi ja liittyi keskusteluun, koska ohittaja oli tehnyt hänenkin edessään samanlaisen äkkijarrutuksen.

Keskustelun aikana ohittajan varmistamatta jäänyt auto vieri ojaan, jolloin ohittaja juoksi viimeisenä paikalle saapuneen autolle ja anasti sen. Tämän jälkeen ohittaja hylkäsi anastamansa auton lähistölle ja jatkoi matkaansa jalkaisin.

Vastaan tullut poliisipartio tunnisti miehen annettujen tuntomerkkien perusteella. Kiinniotettu yli 35-vuotias keskiuusimaalainen mies ei ollut nauttinut alkoholia, mutta huumepikakoe osoitti hänen kuljettaneen ajoneuvoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Anastettu auto löytyi lähistöltä sen verran vaurioituneena, että ei enää käynnistynyt.

Mies ja miehen oma auto toimitettiin poliisiasemalle tarkempiin tutkimuksiin. Ajokieltoon määrätty mies jäi poliisin huostaan asian selvittämiseksi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.