Mainos

Oikea poliisi nappasi valepoliisin

Poliisi on ottanut kiinni miehen, jonka epäillään esiintyneen puhelimessa poliisina ja kyselleen ihmisten pankkitunnuksia.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedottaa, että 20-vuotias mies otettiin kiinni Pirkanmaalta lomahuoneistosta. Mies on poliisin mukaan aiemminkin syyllistynyt vastaaviin tekoihin. Tällä kertaa hän oli karkuteillä paettuaan vankilasta.

Epäillyn kiinniotto sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

Poliisi muistuttaa, että yhden ihmisen kiinniotto ei vielä ratkaise ongelmaa.


 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.