Mainos

Oikeus hylkäsi poliisin vaatimuksen valelääkäri Esa Laihon vangitsemisesta

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt vaatimuksen lääkärinä esiintyneen Esa Laihon, 51, vangitsemisesta.

Poliisi esitti Laihoa vangittavaksi epäiltynä kolmesta taposta.

Laihon avustaja, oikeustieteen tohtori Kari Uoti kertoo Laihon olevan hyvin helpottunut oikeuden ratkaisusta.

-Yleensähän poliisin vangitsemisvaatimukset menevät 99,9 prosenttisesti läpi.

Uotin mukaan väitetyt teot ovat samoja asioita, joita Valvira on aikanaan tutkinut ja joiden osalta on todettu, ettei Laiho ole syyllistynyt rikoksiin.

Poliisi epäilee yhä Laihon syyllistyneen muun muassa kolmen potilaan kuoleman aiheuttamiseen. Esitutkinta jatkuu normaalisti.

Tutkinnanjohtaja Antti Leppilahti ei pidä Valviran tekemiä selvityksiä riittävän aukottomina.

-Minun mielestäni asiassa suoritetussa viranomaisselvityksessä löytyy sellaisia puutteita ja heikkouksia, että sitä ei voinut käyttää perusteena sille, että Laiho ei olisi toiminut epäasianmukaisesti ja mitään potilasvahinkoja ei olisi tullut, hän sanoo.

Laihon puolustus kiistää epäilyt.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.