Mainos

Oikeus: Palkkamurhaa yrittäneet syyllisiä - kolme mielentilatutkimukseen

Helsingin käräjäoikeus totesi tänään annetussa välituomiossaan kaikki viisi palkkamurhan yrityksestä syytettyä nuorta syyllisiksi. Oikeuden mukaan he ovat menettelyllään syyllistyneet rangaistavaan tekoon.

Käräjäoikeus passitti mielentilatutkimukseen 16-vuotiaan äitinsä surmaamiseen yllyttäneen tytön ja kaksi murhan yrittäjää. Heidät pidetään edelleen vangittuna. Sen sijaan kaksi teossa auttanutta miestä on päästetty vankilasta vapaaksi odottamaan tuomiotaan.

Rangaistusten pituudesta päätetään mielentilatutkimusten jälkeen.

16-vuotiaan tytön äitiä ammuttiin varsijousella päähän kotonaan Pasilassa viime tammikuussa. Murhaa oli suunniteltu parisen viikkoa.

Tyttö oli luvannut miehille 30 000 euron palkkion, jos nämä surmaisivat 16-vuotiaan äidin. Suunnitelman mukaan äitiä piti ensin ampua varsijousella, sen jälkeen viiltää kurkku auki ja lopuksi antaa vielä ruiskulla myrkyllistä nikotiiniliuosta.

Teko epäonnistui, kun äiti ei taintunutkaan päähän ammutusta varsijousen nuolesta, vaan ryntäsi parvekkeelle huutamaan apua.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.