Mainos

Myrkytysmurhasta epäillyn puoliso vangittiin epäiltynä törkeästä kavalluksesta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut 42-vuotiaan hoivayrityksen naissairaanhoitajan.

Poliisi epäilee häntä 84-vuotiaaseen naiseen kohdistuneesta törkeästä kavalluksesta Salossa. Sairaanhoitaja vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.

Avustaja Vesa-Pekka Lannen mukaan sairaanhoitaja kiistää rikosepäilyt. Avustaja totesi, että nainen on hieman rohkeammalla mielellä kuin pari päivää sitten, mutta on järkyttynyt itseensä kohdistuvista rikosepäilyistä.

Erityisesti hän on järkyttynyt puolisoonsa kohdistuvasta murhaepäilystä.

Tutkinnanjohtaja Pertti Läksyn mukaan naissairaanhoitajan vangitsemisvaatimuksen perusteena on omaisuusrikos, eikä yhteyttä iäkkään naisen epäiltyyn murhaan ole tullut ilmi.

Käräjäoikeus vangitsi jo aamupäivällä naisen puolison epäiltynä 84-vuotiaan naisen myrkyttämisestä. Mies kiistää rikosepäilyt.

Poliisi epäilee, että sairaanhoitajamies myrkytti iäkkään naisen syyskuussa, jotta hänen ja puolisonsa tekemät omaisuusrikokset eivät paljastuisi.

Poliisi arvioi, että epäillyn myrkytyksen uhrin tililtä on viety noin 30000 euroa. Rahat ovat kateissa. Tutkinnanjohtajan mukaan nyt selvitetään myös epäilyä, että rahaa ja koruja olisi viety noin kymmeneltä muulta vanhukselta.

Nainen ja mies olivat hoivayrityksen ainoat työntekijät. Yritys harjoitti vanhusten kotihoitoa. Asiakkaat ovat olleet Salon seudulta.

Mies sai sairaanhoitajan pätevyyden vuonna 2007 ja hänen puolisonsa vuonna 2012. Kummallakaan ei ole taustalla aiempia omaisuus- tai henkirikosepäilyjä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.