Mainos

Oikeus toimitti vaimonsa ampuneen pakkohoitoon Oulussa

Oulun käräjäoikeus määräsi tänään pakkohoitoon iäkkään miehen, joka surmasi vaimonsa haulikolla Vaalassa vajaa vuosi sitten. Ampuja todettiin syylliseksi tappoon, mutta mielentilatutkimuksen mukaan hän oli teon aikana syyntakeeton. Tuomittu määrättiin hoitoon Vanhan Vaasan sairaalaan.

Surmateko sattui pariskunnan kotona viime elokuussa. Mies ampui vuonna 1918 syntynyttä vaimoaan Baikal-haulikolla kerran kasvoihin. Mies kertoi poliisikuulusteluissa olleensa hyvin väsynyt puolisonsa ja kodin hoitamiseen. Lisäksi hän sanoi surmanneensa vaimonsa tämän pyynnöstä. Oikeus ei pitänyt miehen kertomusta tältä osin uskottavana.

Surmatyö tapahtui sen jälkeen kun uhri oli kotiutunut sairaalasta käsileikkauksen jälkeen. Hän oli ollut kotihoidon asiakas, mutta hänen pääasiallinen hoitajansa oli hänen miehensä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.