Mainos

Oikeus vangitsi varusmiesten puukotuksesta epäillyn

Kouvolan käräjäoikeus on vanginnut iltapäivällä kolmen varusmiehen puukotuksesta epäillyn miehen. Kuusankoskelaista 25-vuotiasta miestä epäillään todennäköisin syin yhdestä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä.

Vangitsemisoikeudenkäynti ja siihen liittyvä materiaali julistettiin salaiseksi. Käräjäoikeus määräsi miehen pidettäväksi vangittuna oikeudenkäyntiin saakka. Syyte on oikeuden mukaan nostettava viimeistään 25. elokuuta.

Varusmies kuoli ja kaksi varusmiestä haavoittui puukotuksessa Kouvolassa juhannuksena. Vangittu on tunnustanut teräaseen käytön, mutta kiistää toimineensa vahingoittamistarkoituksessa.

Esitutkinnasta vastaava rikoskomisario Juha Paukkunen Kouvolan poliisista kertoo, että huomenna pyritään kuulemaan kahta sairaalassa olevaa puukotuksen uhria.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.