Mainos

Oikeusfarssi päättymässä: Valtavassa Anton-kuittikauppajutussa tunnustamisoikeudenkäynti

Helsingin hovioikeudessa käydään tänään tunnustamisoikeudenkäynti valtavassa talousrikosjutussa. Kyse on niin sanotusta Anton-kuittikaupasta, jota on puitu eri oikeusasteissa lokakuusta 2007.   

Korkeimmassa oikeudessa asti käynyt Anton-juttu on edelleen lopullisesti ratkaisematta noin 30 vastaajan osalta. Heistä puolet on tarttunut uuteen mahdollisuuteen, jossa rikoksen tunnustamalla voi saada lievemmän tuomion eikä perinteistä oikeudenkäyntiä tarvitse järjestää. Joukossa on muun muassa vyyhden neljä päätekijää.   

Tunnustamisoikeudenkäynnissä käydään läpi syyttäjien ja syytettyjen neuvottelemat tuomioesitykset, jotka sisältävät teonkuvauksen, rikosnimikkeet ja seuraamuskannanoton. Jos tuomioistuin vakuuttuu tunnustamisesta, se tuomitsee rangaistuksen lievennetysti.  

Marraskuussa tulee 10 vuotta siitä, kun keskusrikospoliisi teki ratsioita pääkaupunkiseudulla Anton-kuittikauppajutussa ja otti epäiltyjä kiinni.

Syyttäjän mukaan kyse oli aikoinaan uudenlaisesta veronkiertojutusta. Siinä rakennustyön järjestänyt tai työn tehnyt sopi maksun menevän niin sanotun toimistoyhtiön tilille, joka otti palkkionsa, ja loput palautuivat takaisin.

Syyttäjän mukaan veroja ja muita velvoitteita jätettiin näin maksamatta useita miljoonia vuosina 2003-2005.

Lähentelee oikeusfarssia

Käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa 2009 yli 80 syytettyä. Hovioikeus oli toista mieltä joulukuussa 2011 ja hylkäsi liki 50:n tuomiot ja alensi käräjätuomioita. Neljän päätekijän hovituomiot vaihtelivat alle kolmesta vuodesta neljään.

Viime kesänä KKO palautti jutun takaisin hovioikeuteen, koska katsoi muun muassa hovioikeuden tutkineen juttua laajemmin kuin syyttäjien valitus edellytti.

Jutun tullessa uudelleen hovioikeuteen osa syytteistä oli ehtinyt vanhentua. Jäljellä on nyt noin 30 vastaajaa.

Niin sanottu syyteneuvottelu ja sitä seuraava tunnustamisoikeudenkäynti tulivat mahdollisiksi alkuvuodesta. Uutta menettelyä on käytetty muun muassa talousrikoksissa. Sitä ei voi soveltaa henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa ja useimmissa seksuaalirikoksissa.

Helsingin hovioikeus aloittaa perinteisen tavan mukaisen Anton-oikeudenkäynnin myöhemmin syksyllä niiden noin 15 vastaajan osalta, jotka eivät tarttuneet syyteneuvotteluun. 

Yhden päätekijän avustaja, asianajaja Markku Fredman on sanonut, että Anton-juttu oli alun perin liian laaja ja se venytti käsittelyn.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.