Mainos

Olympia-ampuja vangittiin epäiltynä avovaimonsa murhasta

Espoon käräjäoikeus on vanginnut 64-vuotiaan miehen epäiltynä avovaimonsa murhasta. Vangittu mies on menestynyt ampumaurheilija ja toiminut myös jonkin aikaa poliisina.

Miehen taustoista kertoivat alun perin iltapäivälehdet. Epäilty on osallistunut muun muassa Suomen edustajana olympialaisiin 1960-luvulla. Poliisina hän työskenteli muutaman vuoden 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Poliisin pestin ohella hän on toiminut muissakin ammateissa.

Henkirikos paljastui, kun mies ilmoitti asiasta hätäkeskukseen maanantaina illalla. Mies kertoi surmanneensa 52-vuotiaan naisen kerrostaloasunnossa Espoon Leppävaarassa.

Paikalle lähettiin useita poliisipartioita, ja noin tunnin neuvottelujen jälkeen epäilty antautui. Miehen ulostulo asunnosta sujui poliisin mukaan rauhallisesti, eikä sivullisille aiheutunut vaaraa. Avovaimo löytyi kuolleena asunnosta. Teossa käytettiin luvallista käsiasetta.

Murhasta epäillyn miehen vangitsemisen perusteena olivat todennäköiset syyt.

Länsi-Uudenmaan poliisin rikosylikomisarion Jukka Kasken mukaan henkirikoksen motiivia selvitetään edelleen.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.