Mainos

Opiskelijoiden huumetehdas paljastui Tampereella

Päätekijä hankki muun muassa 50 litraa lakkaa Saksasta sekä amfetamiinin lähtöainetta Liettuasta.

Tampereen poliisi on paljastanut korkeakouluopiskelijoiden pyörittämän laajan huumeringin. 27-vuotiaan päätekijän johdolla hoideltiin ammattimaista maahantuonti-, valmistus ja levitysorganisaatiota.

Kaupan on ollut gammaa ja lakkaa, myös amfetamiinin tekoa valmisteltiin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Jutun päätekijäksi epäillään 27-vuotiasta tamperelaista diplomi-insinööriä. Päätekijä muun muassa hankki Saksasta Tampereelle noin 50 litraa lakkaa kevään ja kesän 2007 aikana. Lisäksi pääepäilty tilasi amfetamiinin lähtöainetta Liettuasta. Päätekijä valmisti huumeet kotonaan.

Esitutkinnan aikana on ollut kiinniotettuna noin 30 ihmistä, joista kuusi on ollut vangittuna. Heidän joukossaan on useita Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoita.

Kaupankäynnin järjestelyt hoidettiin pääosin internetin irc-kanavilla ja vastaavilla foorumeilla.

Huumeita on välitetty parisen vuotta muun muassa opiskelijabileisiin. Poliisin mukaan kymmenet käyttäjät ovat joutuneet sairaalaan hengenvaarallisen yliannoksen vuoksi. Kukaan ei kuitenkaan tiettävästi ole kuollut yliannokseen.

(MTV3-STT-Aamulehti)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.