Mainos

Oulujoen kirkkoherra: Ihmiset ovat hämmentyneitä kaikesta

Oulujoen seurakunnan kirkkoherra Satu Saarinen pitää kirvessurmia surullisena tragediana. Tuiran kirkko ja Myllyojan seurakuntatalo ovat avoinna tänään keskustelua, hiljentymistä ja rukousta varten.

– Kriiseissä ihmisillä on tarve kokoontua yhteen ja keskustella asiasta. Monenlaiset tunteet tulevat pintaan, ja niille kaikille tunteille pitää antaa tilaa. Toivon kuitenkin, ettei viha voita, hän sanoo.

Myllyojan seurakuntatalolla on jo käynyt ihmisiä juttelemassa kirvessurmista.

Saarinen kävi aamulla tapaamassa hallituksen puheenjohtajaa Myllyojalla taloyhtiössä, josta epäilty tekijä otettiin kiinni. Kerrostalon asukkaille järjestetään tänään tilaisuus, jossa paikalla on pappi ja diakoni.

Saarisen mukaan tapaus koskettaa koko yhteisöä.

– Ihmiset ovat hämmentyneitä kaikesta. Syvä hiljaisuus kuvaa tunnelmaa Myllyojalla tänään.

Myllyojan seurakuntatalolla on sytytetty kolme kynttilää kaikkien uhrien muistolle. Saarinen painottaa, että myös epäilty tekijä on uhri.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.