Mainos

Oulun vauvasurmat: Nainen salasi kaksi raskautta mieheltään

Viiden vauvan taposta epäillyn naisen aviomiestä ei enää epäillä rikoksista, kertoo poliisi.

Poliisi tiedotti tänään tapauksen tutkinnasta. Poliisin mukaan dna-tutkimuksissa on selvinnyt, että kaikki viisi kuollutta lasta ovat epäillyn lapsia.

Naisen raskauksien aikaväliksi on varmistumassa 2005-2013. Kolme viimeistä raskautta ovat olleet epäillyn naisen nykyisen avioliiton aikana.

Poliisin mukaan aviomies ja muut läheiset ovat tienneet vain vuonna 2011 päättyneestä raskaudesta. Kahden muun raskauden aikana nainen ja aviomies eivät olleet paljon tekemisissä keskenään avioliiton vaikeuksien vuoksi, poliisi kertoo. Nainen ei myöskään kertonut kenellekään näistä raskauksista.

Nainen ei poliisin kuulusteluissa ole vieläkään osannut kertoa järkevää selitystä toimilleen. Kuolleiden lasten iät eivät vielä ole selvillä, mutta poliisin alustavien tietojen mukaan lapset olisivat voineet selvitä hengissä.

Poliisi epäilee naista edelleen viidestä taposta ja viidestä hautarauhan häirinnästä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.