Mainos

Oulun vauvasurmat jäävät ehkä ikuiseksi mysteeriksi – kaikkia isiä ei löydetty

Oulun vauvakuolemien syy jää ehkä ikuiseksi mysteeriksi – myös murhista epäillylle äidille itselleen, arvioi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Seppo Leinonen.

Hänen mukaansa noin viisi kuukautta kestänyt esitutkinta ei tuonut valaistusta siihen, miksi vuonna 1979 syntynyt oululaisnainen salasi raskaudet ja synnytti viisi vauvaa yksin kotonaan.

Vauvakuolemat paljastuivat kesäkuussa


-Viiden vauvan ruumiit löytyivät kerrostalon kellarikopista Oulun Heinäpäästä 3.6.  
-Naapurit olivat kertoneet kellarikopin voimakkaasta hajusta kiinteistöhuoltoon, joka kutsui poliisin paikalle.  
-Epäilty, vuonna 1979 syntynyt oululaisnainen kertoi poliisille, että pakkauksissa on kolmen lapsen ruumiit.  
-Pakkauksista löytyi lopulta viiden lapsen ruumiit, joista osa oli hajonnut pahasti.   
-Poliisin mukaan nainen oli kuljettanut ruumiita mukanaan muutoissa. Lasten epäillään syntyneen kahdessa eri osoitteessa.  
-Nainen kertoo poliisille synnyttäneensä lapset yksin. Hän kiistää surmaamisen.  
-Nainen vangittiin 5.6. epäiltynä viidestä taposta.  
-Poliisi saa esitutkinnan valmiiksi 4.11.  
-Naista epäillään nyt viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta.  
-Poliisin mukaan vauvat olivat elinkelpoisia. Joukossa oli sekä poikia että tyttöjä.   
-Kaikkien vauvojen isä ei ole tiedossa.  
-Syyteharkinta päättyy 24. marraskuuta.  

Selitystä ei ole Leinosen mukaan saatu myöskään sille, miksi nainen säilytti kuolleiden vauvojen ruumiit ja kuljetti niitä paikasta toiseen eikä esimerkiksi haudannut niitä asianmukaisesti.

– Rikoksesta epäilty ei ole pystynyt kertomaan motiivia teolleen, vaikka haluaisi itsekin sen tietää. Synnytyksistä on vain hänen itsensä kertomus, ja siihen me joudumme tukeutumaan, Leinonen kertoi Oulussa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Vauvojen ruumiit löytyivät kesäkuun alussa oululaisesta kerrostalosta. Epäilty oli säilyttänyt ruumiita pakastimessa ja kuljettanut mukanaan useassa muutossa. Uusimmassa asunnossa ruumiita säilytettiin varastokomerossa, josta levinneestä hajusta naapurit ilmoittivat kiinteistöhuoltoon.

Jutun esitutkinta on valmistunut. Juttu siirtyy syyteharkintaan koventuneina rikosnimikkeinä eli viitenä murhana ja viitenä hautarauhan rikkomisena.

– Esitutkinnassa on tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella rikosnimike muuttui, kihlakunnansyyttäjä Sari Kemppainen totesi niukkasanaisesti.

Rikoksista epäilty nainen kiistää tahallisen surmaamisen. Hän on kertonut synnyttäneensä vauvat kuolleina.

Kaikkia isiä ei löydetty

Poliisin esitutkinnassa täsmentyi, että nainen synnytti vauvat 2005-2007, vuodenvaihteessa 2010-2011 ja 2012-2013. Leinosen mukaan omaiset tiesivät vain yhdestä raskaudesta. Nainen sanoo synnyttäneensä vauvat kotonaan ilman muiden apua.

– Tämä tietysti herättää kysymyksiä, miten hän on pystynyt salaamaan raskaudet, toimimaan yksin ja selviämään synnytyksistä ilman komplikaatioita. Synnytysten yhteydessä myös hänen henkensä ja terveytensä ovat olleet vaarassa.

Kaikkia isiä ei ole löydetty. Osa ei edes halunnut dna-testeihin.

Leinonen kertoo, että häneltä on useaan otteeseen esitutkinnan aikana kysytty, mikä on naisen henkinen terveys.

– En voi kommentoida sitä tarkemmin, mutta totean, etteivät tällaiset tapahtumat voi olla jättämättä kehenkään jälkiä. 



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.