Mainos

Oulun vauvasurmat oikeudessa - MTV seuraa hetki hetkeltä

Kesäkuussa paljastuneiden vauvasurmien käsittely alkaa tänään Oulun käräjäoikeudessa. MTV Uutiset seuraa oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä. 

Vuonna 1979 syntynyttä oululaisnaista syytetään viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Syyttäjän mukaan teot on tehty vakaasti harkiten sekä erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Hänen mukaansa teot ovat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.  

Nainen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. 

Poliisin esitutkinnan mukaan nainen synnytti lapset vuosina 2005-2007, vuodenvaihteessa 2010-2011 ja 2012-2013.

Noin viisi kuukautta kestänyt esitutkinta ei tuonut valaistusta siihen, miksi nainen salasi raskaudet ja synnytti viisi vauvaa yksin kotonaan. Naisen mukaan vauvat syntyivät kuolleina. 

Selitystä ei ole saatu myöskään sille, miksi nainen säilytti kuolleiden vauvojen ruumiit ja, kuljetti niitä paikasta toiseen muuttojen yhteydessä.

Lasten ruumiit löytyivät Oulun Heinäpäässä sijaitsevan kerrostalon kellarikopista 3. kesäkuuta. Naapurit olivat kertoneet kellarikopin voimakkaasta hajusta kiinteistöhuoltoon, joka kutsui poliisin paikalle.

Mikko Kormilainen
Mikko Kormilainen

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.