Mainos

Pääkäsittely ei muuttanut keräyshuijausjutun asetelmia

Lahden käräjäoikeus antaa kolmen viikon kuluttua tuomionsa siitä, syyllistyivätkö hollolalainen yritys ja sen alihankkija törkeään petokseen kerätessään yleisöltä rahaa kahden hyväntekeväisyysyhdistyksen nimissä vuosina 2004-2006. Jutun pääkäsittely päättyi tänään samoissa asetelmissa kuin se oli alkanutkin.

Kihlakunnansyyttäjän mielestä kyse oli törkeästä petoksesta, kun puhelinmyyjät koulutettiin antamaan väärää tietoa rahanjaosta, ja kun parillekymmenelle tuhannelle ihmiselle lähetettiin laskuja ilman ennakkovaroitusta. Toiminnassa syyllistyttiin hänen mielestään myös rahankeräysrikokseen, koska lahjoituksen vastineeksi annetut kynät ja tarrat olivat turhan halpoja ollakseen niin sanottua tukimyyntiä.

Syyttäjä vaatii keräysyritysten edustajille kahden vuoden sekä vuoden ehdollisia vankeustuomioita. Lyhyempi ehdollinen tuomio olisi hänen mielestään paikallaan hyväntekeväisyysyhdistysten markkinointipäällikölle avunannosta.

Syyttäjä vaatii valtiolle rikoshyötynä 375 000 euroa. Irti huumeista ry esitti 40 000 euron laskun kuluistaan ja imagonsa kärsimisestä. Helppimestan vaade on 14 000 euroa.

Syytetyt kiistivät oikeudessa jyrkästi kaikki laittomuudet. Kirjeitse ja puhelimitse hoidettu keräys sujui heidän mielestään sopimusten mukaan ja yleisöä erehdyttämättä.

Oikeus antaa ratkaisunsa noin kolmen viikon kuluttua.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.