Mainos

Pahoinpitelijä usein tuntematon

Uhri ei yleensä tunne pahoinpitelijäänsä, kertoo Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Optulan rikosuhritilastoihin perustuva raportti.

Viime vuotta kuvaavan raportin mukaan pahoinpitelijä on useimmiten uhrille tuntematon tai puolituttu. Kuitenkin naisilla lievän väkivallan tekijä tai uhkailija on useammin nykyinen tai entinen kumppani.

Naisten ja miesten kokema fyysinen väkivalta oli kyselyn mukaan yhtä yleistä. 

Nuoret kokevat väkivaltaa useimmin

Optulan raportti kertoo, että fyysisen väkivallan kokeminen liittyy voimakkaasti ikään.

Viime vuoden rikosuhrikyselyyn perustuvan raportin mukaan 15–24-vuotiailla fyysisen väkivallan kokeminen oli kaksi kertaa niin yleistä kuin 25–54-vuotialla. 55–74-vuotiailla fyysisen väkivallan kokeminen oli kaikista harvinaisinta.

Kyselyn mukaan neljä prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli saanut vuonna 2013 vamman väkivallan seurauksena. 25–54-vuotiaista noin viisi prosenttia ilmoitti fyysiseen vammaan johtaneesta väkivallasta, yli 55-vuotiailla vammaan johtaneen väkivallan kokeminen oli harvinaisempaa.

Optulan raportti perustuu vuoden 2013 kansalliseen rikosuhritutkimukseen. Tutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2013 yhteensä 6 999 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. Rikosuhritutkimuksella pyritään saamaan selville sellaista tietoa rikollisuudesta, jota ei ilmoiteta viranomaisille. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.