Mainos

Pahoinpitelijän julmat puheet: "Sun piti kuolla vasta Kreikassa"

Kova väkivalta toi 60-vuotiaalle miehelle seitsemän kuukauden ehdollisen vankeustuomion pahoinpitelystä. Mies löi kumipampulla ja kuristi silloista naisystävää sekä uhkasi tappaa tämän. Naisen onnistui kuitenkin paeta asunnosta.

Rukkilantiellä Helsingin Malminkartanossa sijaitsevassa asunnossa juhlittiin kesällä 2013 miehen 59-vuotissyntymäpäiviä. Miehellä ja naisystävällä oli illan mittaan ollut riitaa ja naisen aikuinen poika kertoi äitinsä jossain vaiheessa itkeneen.

Nainen kertoi painajaisen alkaneen, kun ovi sulkeutui viimeisen vieraan poistuttua. Mies oli ottanut kumipampun ja iski naista takaapäin päähän. Nainen kertoi miehen vetäneen hänet jaloista vessaan, jossa pahoinpitely jatkui.

Oikeudessa nainen kertoi tappouhkauksesta. Kun uhri muistutti miestä tämän lapsenlapsista, mies suuttui entisestään ja totesi, ettei nainen ollut sen arvoinen, että saisi mainita lapsenlapset nimeltä.

Tuomittu oli naisen mukaan sanonut, että ”sun piti kuolla vasta Kreikassa, mutta sä pääsetkin taivaaseen jo nyt”.

Pariskunnan piti lähteä parin kuukauden päästä lomamatkalle Kreikkaan.

Nainen teeskenteli tajutonta

Naisen mukaan 59-vuotias puhui käsittämättömiä ja jatkoi pahoinpitelyä. Nainen teeskenteli tajutonta, jolloin mies lähti keittiöön. Oikeussalissa nainen muisti kuulleensa veitsenteroittimen ääntä.

Nainen päätti paeta, onnistui ja jatkoi ilman kenkiä pari kilometriä Malminkartanosta Myyrmannin kauppakeskuksen kulmille. Siellä hän tajusi soittaa pojalleen, joka haki hänet autolla.

Naisen mukaan mitään mainittavaa riitaa ei illalla ollut ja hän oli ollut ihastunut mieheen. Sairaalassa hän puhalsi 1,8 promillea.

Mies ei muistanut tapahtumista mitään. Oikeudessa mies piti mahdollisena, että jotain oli tapahtunut, mutta epäili naisen värittävän tapahtumia. Mies totesi naisen kertoneen aiemmin mm. oman äitinsä yrittäneen tappaa hänet.

Mielenhäiriö vai väritetty tarina?

Oikeus joutui pohtimaan oliko kyseessä mielenhäiriöön joutunut mies vai oliko nainen ”värittänyt” tärinaa.

Lääkärinlausunnon mukaan naisen pohkeessa oli pampuniskujen jälkiä, päässä kuhmu ja kaulalla kuristamisen jäljet.

Käräjäoikeus totesi lääkärinlausunnon tukevan naisen kertomusta. Vammat oli dokumentoitu tuoreeltaan. Myös pojan kertomus erittäin hätääntyneestä äidistä tuki naisen kertomusta.

Oikeus totesi, ettei sille jäänyt käsitystä tekaistusta tarinasta.

Käräjäoikeus piti pahoinpitelytilannetta pelottavana ja se sisälsi julmuuteen viittaavia piirteitä. Tavanomaisesti pahoinpitelystä selviää sakoilla, mutta nyt oikeus langetti seitsemän kuukautta vankeutta.

Tuomio oli ehdollinen, koska miehellä ei ollut aiempia väkivaltarikoksia tai vankeustuomioita.

Oikeus määräsi jutussa poikkeuksellisen suuret korvaukset. Miehen on maksettava naiselle kivusta ja särystä, kosmeettisesta haitasta ja psyykkisestä haitasta yhteensä 6200 euroa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.