Mainos

Päihtynyt mies puukotti apuun tullutta koiranulkoiluttajaa Savonlinnassa

Savonlinnassa sattui eilen puukotukseen johtanut välikohtaus iltakymmenen aikoihin.

Tilanne käynnistyi, kun koiria ulkoiluttamassa ollut pariskunta sekä samalla asialla ollut nainen löysivät voimakkaasti päihtyneen miehen makaamasta Viljontiellä Kellarpellon kaupunginosassa.

Koiranulkoiluttajat soittivat miehelle apua hätäkeskuksesta. Pariskunta jäi odottamaan avun saapumista paikalle.

Ennen kuin apu ehti paikalle, tiellä maannut mies kuitenkin virkosi ja osoittautui aggressiiviseksi. Pariskunta joutui poistumaan paikalta, mutta mies lähtikin heidän peräänsä ja löi lopulta toista miestä teräaseella yläraajoihin neljä kertaa.

Paikalle saapunut poliisipartio otti tekijän kiinni tapahtumapaikan lähettyviltä.

Paikkakuntalaista vuonna 81- syntynyttä miestä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.