Mainos

Pankkiautomaatteja räjäyttäneet tuomittiin vuosiksi vankilaan

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut pankkiautomaatteja räjäyttäneet ruotsalaismiehet useiksi vuosiksi ehdottomaan vankeuteen mm. törkeistä varkauksista.

Tuomiot vaihtelivat kahdesta ja puolesta vuodesta viiteen vuoteen.

Lisäksi yksi liigan "kasvoina" Suomessa toiminut suomalaismies sai puolentoista vuoden ehdollisen tuomion avunannosta varkauteen.

Miehet tuomittiin maksamaan myös satojen tuhansien korvaukset aiheuttamistaan vahingoista. Syytteet törkeästä yleisvaaran aiheuttamisesta oikeus sen sijaan hylkäsi.

Kaikkiaan yhdeksän hengen liigaa syytettiin neljän pankkiautomaatin räjäytykseen viime kesän ja syksyn aikana Hauholla, Punkalaitumella, Humppilassa ja Pyhäjärvellä. Miehet jäivät kiinni viime lokakuussa oltuaan jo jonkin aikaa poliisin tarkkailussa.

Saaliiksi liiga sai yli 500 000 euroa. Näistä 400 000 oli vielä keväisen oikeudenkäynnin aikaan yhä kateissa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.