Mainos

Perhetapaaminen muuttui murhenäytelmäksi

Perhetapaamiseen tuodut kaksi alle kymmenvuotiasta tyttöä ja perheen äiti löytyivät kuolleena iltapäivällä yksityisasunnosta Hakunilassa Vantaalla. Perheen isää epäillään tekijäksi, hän oli löydettäessä vakavasti loukkaantunut.

Aiemmin syksyllä huostaanotetut lapset olivat iltapäivällä tapaamassa vanhempiaan yhdessä Vantaan kaupungin vastaanottokodin työntekijöiden kanssa.

– Työntekijöiden tarkoitus oli poistua lasten kanssa kohteesta, mutta siinä vaiheessa ovi lukittiin ja työntekijät jäivät ulkopuolelle, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Rappukäytävään jääneet vastaanottokodin työntekijät hälyttivät poliisin apuun. Poliisin tullessa paikalle asunnosta paljastui kolmoismurha. Poliisi pitää mahdollisena, perheen isä hän aiheutti vammansa itse.

Poliisi epäilee, että vanhemmat ovat suunnitelleet teon ainakin jossain määrin yhteisymmärryksessä.

– Tapahtumat ovat edenneet hyvin nopeasti, Hyvärinen sanoo.

Usealla perheenjäsenellä oli poliisin mukaan jonkinasteinen kehitysvamma.

– Hyvin moniongelmainen perhe on kyseessä.

Poliisi arvelee, että epäiltyä ei voida kuulla vielä moneen päivään. Juttua tutkitaan kolmena murhana.

Tapauksesta järkyttyneillä on mahdollisuus olla yhteydessä Vantaan kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystykseen, puhelin 09 839 24005.Hiirakkokujan asukkaille järjestetään tämän illan aikana tarvittaessa kriisiapua.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.