Mainos

Perhon susijahti oikeudessa - syyttäjä vaatii ehdollista

Perhon susijahtia on alettu tänään puida valmisteluistunnossa Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Syytteessä törkeästä metsästysrikoksesta on 15 ihmistä, jotka eivät kuitenkaan saapuneet paikalle. Syytetyille oli ilmoitettu, että asia voidaan käsitellä, vaikka he eivät saapuisikaan paikalle.

Syyttäjän mukaan he osallistuivat viime vuoden tammikuussa jahtiin, jossa kaadettiin kolme sutta. Sudet ammuttiin ilman lupaa.

Syyttäjä vaatii jahtiin osallistuneille miehille ehdollista vankeusrangaistusta sekä sakkoa törkeästä metsästysrikoksesta. Lisäksi syyttäjä vaatii, että 15 syytettynä olevaa miestä tuomitaan vähintään kuuden vuoden metsästyskieltoon. 

Oikeudenkäynnin keskiöön on nousemassa kysymys siitä, olivatko sudet villisusia vai koirasusia, jotka eivät ole suojeltuja.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.