Mainos

Perijättären kaappaaja syyttää vankilaviranomaisia

Perijättären kaappaajana tunnetuksi tullut Juha Louhi (entinen Turunen)vaatii rangaistusta neljälle vankilaviranomaiselle virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Jutun käsittely aloitettiin tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla.

Louhi syyttää virkamiehiä muun muassa siitä, ettei hän ole saanut opiskella ja pitää ammattitaitoaan yllä vankeusrangaistuksen aikana.

Häntä on pidetty mielestään perusteettomasti suljetussa vankilassa eikä avovankilassa. Louhi koki turvallisuutensa ja terveytensä olleen vakavasti uhattuina vartijataustansa takia, kun hänet siirrettiin Hämeenlinnan päihteettömältä avo-osastolta Riihimäelle kovan luokan rikollisten keskelle.

Lakimies Louhi kaappasi miljonäärisukuun kuuluvan naisen kesällä 2009 ja piti häntä vankina omaan asuntoonsa rakentamassaan kopissa 17 päivää. Louhi tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.