Mainos

Pidätetyt Patrian työntekijät pääsivät vapaiksi

Keskusrikospoliisin (KRP) tiistaina pidättämät neljä Patrian työntekijää pääsivät vapaiksi. Asiasta kertoi perjantaina Patria.

KRP pidätti ilmailu- ja puolustuskonsernin työntekijät epäiltyinä törkeästä lahjuksen antamisesta asekaupan yhteydessä. Tutkinnanjohtajan rikostarkastaja Janne Järvisen mukaan pidätetyt olivat Patria Weapon Systemsin (nyk. Patria Land&Armament) nykyisiä tai entisiä ylempiä toimihenkilöitä.

Poliisi teki tiistaina myös kotietsintöjä Patrian tiloissa Vammalassa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla sekä Pirkanmaalla. Operaatio liittyi Patriaan kohdistuvien lahjustutkimusten Egyptin haaraan. Yhtiö myi vuosituhannen vaihteessa Egyptiin kenttätykkien valmistuksessa tarvittavaa teknologiaa 20 miljoonalla eurolla.

KRP epäilee törkeitä lahjusrikoksia myös Patria-konsernin yhtiön asekaupassa Slovenian valtion kanssa. Haarassa vangittiin toukokuussa yksi henkilö epäiltynä törkeästä lahjuksen antamisesta.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.