Mainos

Pienessä Jurvan kylässä paljastui iso huumetehdas – epäonnistunut ryöstö johti paljastumiseen

Jurvan kirkonkylällä tehtailtiin vuosina 2014-2015 kilokaupalla amfetamiinia katukauppaan. Saostamo paljastui sattumalta viime kesänä, kun yksi epäillyistä jäi kiinni lompakon ryöstöyrityksen seurauksena.

Poliisi otti juhannuksen jälkeisellä viikolla verekseltään kiinni miehen, joka yritti ryöstää lompakon iäkkäältä naiselta Kurikan kaupunkiin kuuluvan Jurvan keskustan R-kioskin tuntumassa. Sivulliset saivat pidäteltyä ryöstäjää, jolloin paikalle nopeasti ehtinyt poliisipartio nappasi miehen.

Ryöstön yrityksen tutkinnassa tehdyn kotietsinnän myötä alkoi paljastua monin tavoin poikkeuksellinen huumevyyhti.

"Kukaan ei huomannut"

Jurvassa asuu noin neljä tuhatta asukasta ja se on osa Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevaa Kurkikan kaupunkia.

Esitutkinnan mukaan kahdessa Jurvan kirkonkylällä sijainneessa yksityisasunnossa saostettiin amfetamiinia öljystä. Epäilyjen mukaan katukauppaan päätyi kaikkiaan 25 kiloa, josta valtaosa valmistettiin jauheeksi juuri Jurvassa. Kyseisestä määrästä saatava rikoshyöty on satojen tuhansien luokkaa.

– Kyse on ihan tavallisista asunnoista. Kukaan ei ollut aiemmin huomannut, kertoo rikoskomisario Esa Uusi-Kakkuri Pohjanmaan poliisista.

Saostamot ovat huumekaupan ilmiö, joka onnistuttiin pitkään salaamaan viranomaisilta. Erään kansainvälisen arvion mukaan jopa puolet salakuljetetusta amfetamiinista tuodaan maahan öljyn muodossa. 

Huumeita tehtailtu syrjäkylillä

Suomessa on pienen ajan sisällä paljastunut kaksi isompaa amfetamiinitehdasta eli saostamoa. Jurvan lisäksi toinen tehdas löytyi viime keväänä Repoveden kansallispuistosta.

Amfetamiinin saostaminen on kemiallinen prosessi, jossa sekoitetaan amfetamiiniöljyä kahteen ainesosaan. Tehtailussa ei vaadita laboratoriovälineitä tai kemistin ammattitaitoa. Keskurikospoliisi uskoo, että tehtaita saattaa löytyä Suomen syrjäkyliltä lähivuosina vielä lisää. Huumetta saostetaan harvoin isoissa kaupungeissa saostamisessa leviävän tulipaloriskin vuoksi.

Kuun alussa julkaistussa MTV Uutisten erikoisraportissa selviää, miten Kaakkois-Suomen poliisi löysi viime keväänä vuosikymmeniin ensimmäisen ison luokan huumetehtaan kansallispuistossa sijaitsevalta kesämökiltä.

Kansainvälinen kokonaisuus

Rikosvyyhdin suurutta kuvaa epäiltyjen määrä.

Vyyhdistä ensimmäisenä kertoneen Ilta-Sanomien mukaan asiassa on nostettu syytteet 21 henkilöä vastaan. Heistä kolme on ruotsalaisia, loput suomalaisia. Nimikkeitä jutussa on laaja skaala, mutta valtaosaa syytetään törkeästä huumausainerikoksesta. Syytteiden käsittely alkaa käräjäoikeudessa ensi kuussa.

Huumetehtaan lisäksi paljastui myös laaja huumeiden maahantuonti. Keskusrikospoliisin tiedotteen mukaan maahantuontikertoja epäillään olleen neljä. Epäilyjen mukaan huumeita kuljetettiin Suomeen Saksasta henkilöautolla.

Keskusrikospoliisin aamulla antaman tiedotteen mukaan Saksan poliisi on toteuttanut juttuun liittyen tänä aamuna laajan iskun Bandidosin kannattajakerho Conquistadors MC Cuxhavenin kerhotiloihin. Saksan poliisi on ottanut kiinni seitsemän epäiltyä sekä tehnyt yksitoista kotietsintää, joista kaksi on kohdistunut kerhotiloihin ja loput epäiltyjen koteihin.

Rikosvyyhdin paljastumisesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.