Mainos

Poika vei vanhempiensa rahat tietokoneen kaappausohjelman avulla

Lammilaisen pariskunnan tililtä katosi talvella reilut 12 000 euroa. Kanta-Hämeen poliisi epäilee tietomurron ja törkeän maksuvälinepetoksen tekijäksi heidän parikymppistä poikaansa.

Poliisitutkimusten mukaan nuori mies oli asentanut vanhempiensa tietokoneelle kaappausohjelman ja saanut selville pankkitunnukset. Niitten avulla hän oli paitsi tyhjentänyt tiliä myös tehnyt pienen lainan.

Nuorukainen makseli poliisin mukaan rahoilla velkojaan ja osteli tavaroita itselleen ja tyttökaverilleen.

Miehen epäillään syyllistyneen viime kuukausina moniin muihinkin rikoksiin, minkä takia hän on ollut vangittuna.

Poliisin mukaan nuori mies anasti muun muassa kolme autoa ja niihin rekisterikilvet. Kaupasta mukaan tarttuneelle viivakoodin lukulaitteelle hän ei ole osannut kertoa käyttötarkoitusta.

Rikossarjaa koskeva esitutkinta-aineisto on lähdössä syyttäjälle.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.