Mainos

Pojat pahoinpitelivät perhekodin työntekijät ja pakenivat autolla

Perhekodissa sijoitettuna olleet pojat pahoinpitelivät perhekodin kahta työntekijää metallisilla tuolinjaloilla Pohjois-Pohjanmaalla Muhoksella eilen illalla.

Poliisin mukaan kolme alaikäistä poikaa saivat väkivaltaa käyttämällä anastettua perhekodin pihalla olleen auton ja pakenivat paikalta. Perhekodin molemmat työntekijät tarvitsivat sairaalahoitoa vammoihinsa.

Pakomatka päättyi Pulkkilassa, jossa anastettu ajoneuvo suistui ulos tieltä. Nuorille ei tullut ulosajossa vammoja, vaan he jatkoivat pakoa jalan. Poliisi sai kaksi nuorempaa poikaa kiinni metsästä lyhyen ajan jälkeen. Kolmas karkulainen jäi ainakin alkuyöllä kateisiin.

Poliisitiedotteen mukaan kiinni saaduista pojista toinen on 15-vuotias ja hänet tuotiin kuulusteluja varten Oulun poliisilaitokselle. Toinen kiinniotetuista on 14-vuotias ja hänet luovutettiin sosiaaliviranomaisen huostaan.

Poliisin mukaan kolmannen, 16-vuotiaan pojan, etsintää jatketaan ja poliisi pyytääkin yleisöltä havaintoja hätänumeroon 112 tai poliisin vihjepuhelimeen numeroon 07187 65844. Kateissa oleva nuori on 171 cm:n pituinen, hoikka, tummahiuksinen ja hänellä on myös tumma parta.

Poliisin mukaan auton anastuksessa käytetyn väkivallan vuoksi kyse on ryöstöstä. Lisäksi kuljettaja syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.