Mainos

Pojat sytyttivät koulurakennuksen tuleen ”jännityksen vuoksi” – korvaussumma voi nousta huomattavaksi

Koulurakennuksen sytyttäneet alaikäiset pojat voivat joutua korvaamaan jopa huomattavia summia aiheuttamastaan vahingosta.

Vaasassa osoitteessa Palosaarentie 29 syttyi sunnuntaina tulipalo, jonka tutkinta on edennyt. Paikalla sijaitsee rakennustyön kohteena oleva koulurakennus.

Poliisi arveli paloa tahallisesti sytytetyksi ja tapauksesta on nyt kuulusteltu kahta vaasalaista 10- ja 11-vuotiasta poikaa. Pojat kertoivat menneensä rakennuksen tiloihin ja käsitelleensä tulta useassa paikassa. Tämä aiheutti palon syttymisen.

Tulipalo aiheutti rakennuksessa huomattavia palo- ja savuvahinkoja. Savun vuoksi myös pojat itse olivat vaarassa. Lisäksi pojat olivat levitelleet öljyä rakennuksen lattioille ja piirrelleet seinille.

Toisen pojan mukaan toimintaan ryhdyttiin jännityksen vuoksi.

Tulipalon aiheuttamien vahinkojen arvo ei ole vielä selvillä, mutta poliisi arvioi, että vaadittava korvaussumma voi nousta huomattavan suureksi.

Pojat eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan, sillä he ovat alle 15-vuotiaita. Alle 18-vuotiaat ovat kuitenkin velvollisia korvaamaan aiheuttamastaan vahingosta sen määrän, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi.

Pohjanmaan poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä ja tiedoista, jotka ovat auttaneet tapauksen nopeassa ratkaisussa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.