Mainos

Poliisi aloitti Vantaan perhesurmasta epäillyn kuulustelun

Vantaan perhesurmasta epäillyn isän kuulustelut on aloitettu, kerrotaan poliisista.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hyvärisen mukaan epäillyn vangitsemisoikeudenkäynti on tarkoitus pitää huomenna.

Epäilty on edelleen sairaalassa, mutta hänen kuntonsa on parantunut sen verran, että häntä pystytään kuulemaan.

Poliisi tutkii tapausta kolmena murhana. Kaksi lasta ja heidän äitinsä kuolivat eilen perhetapaamisen päätteeksi.

Kuulustelujen aloittamisesta kertoi ensimmäisenä Yle.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.