Mainos

Poliisi epäilee Cannonball MC:n johtaneen laajaa miljoonapetosta

Helsingin poliisi on pidättänyt useita Cannonball MC:n jäseniä epäiltyinä talousrikoksista.

Helsingin poliisilaitoksella on tutkittavana laaja talousrikoskokonaisuus, johon liittyy useita kymmeniä törkeitä veropetoksia.

– Cannonball moottoripyöräkerhoon kuuluvien henkilöiden epäillään johtaneen ja organisoineen toimintaa, jossa rikosvahingot ovat reilusti yli miljoona euroa, sanoo rikostarkastaja Ismo Siltamäki Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi on keskiviikon ja perjantain välisenä aikana tehnyt useita kotietsintöjä moottoripyöräkerhon tiloihin eri kaupungeissa ja ottanut kiinni useita henkilöitä.

Myös muita kuin moottoripyöräkerhon jäseniä on otettu kiinni ja heidän kotonaan on tehty kotietsintöjä. Epäiltyjä on kaikkiaan kymmeniä. 

Myös keskiviikkona huomiota herättänyt poliisioperaatio Kallion kaupunginosassa liittyi tähän tapaukseen.

Epäily: Perusteettomia arvonlisäveropalautuksia

Epäillyt ovat käyttäneet useita kymmeniä niin sanottuja pöytälaatikkoyhtiöitä, joilla ei ole ollut todellista liiketoimintaa. Näiden yritysten nimissä on verottajalta haettu ja saatu kuukausittain perusteettomia arvonlisäveropalautuksia. Perusteettomilla alv-palautuksilla on saatu yli miljoonan euron rikoshyöty.

Törkeistä veropetoksista on epäiltynä useita Cannonball-moottoripyöräkerhon jäseniä sekä useita muita henkilöitä, joita on käytetty bulvaaneina eri yhtiöissä. Bulvaanien tarkoituksena on häivyttää tosiasialliset tekijät ja rikoshyödyn saajat.

Paljastui rahoituspetosvyyhdin yhteydessä

Alv-petokset alkoivat paljastua viime syksynä osana laajaa rahoituspetoskokonaisuutta, jonka tutkinta on edelleen meneillään.

MTV.fi:n Vinkkimiehet kertoi rahoituspetosvyyhdistä viime viikolla julkaistussa jaksossa.

Poliisi epäilee, että rahoitusyhtiöiltä, pikavippifirmoilta ja liikkeiltä on huijattu ainakin yli miljoona euroa. Talousrikosvyyhtiä tutkitaan mm. törkeinä petoksina ja identiteettivarkauksina.

- Toiminta on ollut erittäin organisoitua ja ammattimaista. Rikokset on toteutettu käytännössä niin, että niin sanotuille pöytälaatikkoyhtiöille on haettu lainoja ja rahoitusyhtiöille on myyty täysin tekaistuja laskuja, kertoo Siltamäki.

Rahoituspetoksista epäillyt ovat 25 - 50-vuotiaita Etelä-Suomessa asuvia miehiä. Rikosten epäillään tapahtuneen kesästä 2014 alkaen. Osa epäillyistä on edelleen vangittuina.

– Rahoituspetoskokonaisuus koostuu yksittäisistä erillisistä petoksista, joita epäillään toteutetun johdetusti ja keskitetysti. Viime syksynä nämä rahoituspetokset nousivat niin laajamittaisiksi, että voidaan puhua ilmiöstä.

– Kyse on nykyajan pankkiryöstöistä, Siltamäki sanoo.

Samoja henkilöitä ja yrityksiä

Syksyllä rahoituspetosvyyhdin tutkinnan yhteydessä epäiltyjen tileillä ilmeni sellaisia arvonlisäveropalautuksia, jotka kiinnittivät poliisin huomion. Asiaa selvitettiin yhteistyössä verottajan kanssa ja näin paljastui laaja arvonlisäveroihin liittyvä petoskokonaisuus.

– Molemmissa kokonaisuuksissa on käytetty osin samoja yhtiöitä ja samoja henkilöitä on ollut mukana sekä rahoituspetoksissa että alv-petoksissa. Verottajalta saatuja alv-palautuksia on nostettu käteisenä pankista, automaatilta ja rahoja on vaihdettu ulkomaan valuutaksi sekä kullaksi, Siltamäki kertoo.

Näissä rahoitus- ja veropetosvyyhdeissä rikosilmoitusten määrä lähentelee sataa. Kokonaisuus on poikkeuksellisen laaja ja se on sitonut merkittävästi Helsingin poliisin talousrikostutkijoita viime syksystä lähtien. Vyyhtiin epäillään liittyvän useita kymmeniä henkilöitä. Poliisin tutkinta kokonaisuuden osalta jatkuu.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.