Mainos

Poliisi: Imatran henkirikoksen epäillyllä ja uhrilla rikollinen tausta

Etelä-Karjalan poliisi kertoo edenneensä maanantaina 25. toukokuuta Imatralla paljastuneen henkirikoksen tutkinnassa. Tällä hetkellä on vangittuna tapauksen johdosta 1973 syntynyt Imatralla asuva mies. Poliisin mukaan hän on esitutkinnassa tunnustanut teon.

Henkirikos tapahtui Sienimäenkadulla sijaitsevassa asunnossa maanantaina 25. toukokuuta myöhään illalla.

Poliisi tutkii rikosta murhana. Rikoksentekovälineenä teossa on käytetty teräasetta. Alkoholilla epäillään olleen osuutta tapahtumiin.

Kaksi muuta vangittuna ollutta henkilöä on vapautettu poliisin esityksestä.

Rikoksen uhrilla ja epäillylle on molemmilla rikollinen tausta ja he ovat tunteneet toisensa entuudestaan.

Poliisi jatkaa tapahtuman yksityiskohtien selvittelyä. Poliisin mukaan tutkinnallisista syistä niistä ei tässä vaiheessa ole mahdollista tiedottaa enempää.

Aiempi uutinen:

26.5.:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.