Mainos

Poliisi iski Cannonballin jengitiloihin Helsingissä – viisi pidätetty

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo iskeneensä eilen Cannonball-jengin tiloihin Helsingissä.

Isku toteutettiin Karjalankadulla Alppilan kaupunginosassa yhteistyössä Helsingin poliisin kanssa. Tiloista löytyi mm. kaksi laitonta ampuma-asetta ja iso määrä huumeita. Huumeiden arvo katukaupassa olisi ollut yli 28 000 euroa.

Saman päivän aikana tehtiin neljä muutakin etsintää juttuun liittyen. Yhteensä viisi henkilöä otettiin kiinni ja pidätettiin.

Kahta kiinniotettua epäillään talousrikoksesta, jossa hiipumassa olleen rakennusalalla toimineen yhtiön omaisuutta on hävitetty bulvaanien nimissä. Rahaa oli pumpattu ulos vaikeuksissa olleesta yhtiöstä velkojien ulottumattomiin.

Poliisi kuvaa toimintaa ammattimaiseksi. Yritys oli haettu saneerausmenettelyyn, jolla yritettiin viivyttää konkurssia.

Samojen bulvaanien nimiin on aiemmin hankittu yli neljäkymmentä yritystä.

- Rikollinen toiminta on ollut ammattimaista ja voidaan todeta, että järjestäytynyt rikollisuus on vahvasti mukana tutkittavassa talousrikoskokonaisuudessa, tutkinnanjohtaja Juha Tuovinen mainitsee tiedotteessaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.