Mainos

Poliisi: Itäkeskuksen pankkiryöstön yritys oli rahapulasta kärsineen nuoren miehen ajattelematon teko

Poliisin mukaan parikymppinen mies yritti ryöstää viime tiistaina ensin toisen pankin Helsingin Munkkivuoressa. Kun tämä ei onnistunut, hän lähti yrittämään samaa Itäkeskuksessa, jossa hän jäi kiinni.

Ryöstö keskeytyi, sillä Danske Bankin työntekijän onnistui painaa hälytysnappia. Mies oli juuri odottamassa vaatimiaan rahoja pankin kassanhoitajalta, kun poliisit saapuivat. 

– Ei siinä mainittavia voimakeinoja käytetty. Poliisi on uhannut ryöstäjää aseella. Ryöstäjä ei ole yrittänyt paeta, kertoo rikostarkastaja Petri Rainiala MTV:lle.

Toinenkin ryöstö meni mönkään, pankissa ei rahaa

Tiistainen tapahtumien kulku alkaa olla pääpiirteittäin selvillä.

Miehellä ei ilmeisesti ollut lainkaan asetta. Paikalle saapui useita poliisipartioita, joista ainakin yksi oli silminnäkijän kuvien mukaan varustautunut pidemmällä tukiaseella.

– Sama henkilö on yrittänyt aikaisemmin päivällä ryöstää Munkkivuoressa toisen pankin. Se pankkien ryöstäminen ei kuitenkaan ole tänä päivänä niin helppoa. Siellä ei ollut rahaa.

Sen vuoksi mies jatkoi matkaansa Itäkeskukseen, jossa päätti toistamiseen yrittää toteuttaa suunnitelmansa.

Pankin työntekijöille traumaattista

Miehellä ei ole aiempaa taustaa vastaavista teoista.

– Hän on ryhtynyt tähän ihan puhtaasti oman taloudellisen tilanteensa kohentamiseksi.

Rainialan mukaan ryöstöllä on pankin henkilökunnan kannalta kauaskantoiset seuraukset. Henkilökunta piti tilannetta uhkaavana.

– Se on ollut monin tavoin aika ajattelematon teko. Pankkihenkilöstölle tilanne on hyvin stressaava. Se aiheuttaa esimerkiksi konttorien sulkemisia.

Mies on päästetty kuulustelujen jälkeen vapaaksi. Häntä epäillään kahdesta ryöstön yrityksestä.

Munkkivuoren ryöstöyrityksestä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.