Mainos

Poliisi kertoo Oulunkylän ammuskelusta: Yhtä ihmistä myös puukotettu

Poliisi sai tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ilmoituksen, että Oulunkylässä on ammuskeltu. Paikan päällä selvisi, että myös yhtä ihmistä on puukotettu.

Poliisin mukaan Oulunkylässä kauppakeskus Ogelin edustalla on keskiyön aikaan ammuttu useita laukauksia. Myös yhtä ihmistä on puukotettu.

Poliisi otti kauppakeskuksen lähistöltä kiinni viisi henkilöä, joiden osuutta tapahtumiin selvitetään.

Paikalta on toimitettu kaksi mieshenkilöä sairaalahoitoon. Poliisin mukaan heillä ei kuitenkaan ole välitöntä hengenvaaraa.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.