Mainos

Poliisi Kuhmoisten henkirikoksesta: Isä ampui poikansa

Poliisi on saanut lisätietoja Kuhmoisissa jouluaattona tehdystä henkirikoksesta.

Poliisi epäilee, että kyseessä on perheessä tapahtunut henkirikos sekä itsemurha.

Poliisi kertoo, että vuonna 1969 syntynyt mies oli tullut vanhempiensa luokse joulunviettoon. Poliisi epäilee, että vuonna 1949 syntynyt pojan isä ampui poikansa pienoiskiväärillä talossa ja sen jälkeen itsensä. Talossa paikalla ollut ampujaksi epäillyn vaimo soitti surmatyöstä hätäkeskukseen.

Tapahtumaa oli edeltänyt alkoholin nauttiminen, mutta syytä teoille ei ole toistaiseksi ilmennyt.

Tapahtumien ja syiden selvittelyä jatketaan. Paikalla ei ollut muita henkilöitä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.