Mainos

Poliisi Lahden tapahtumista: Kaapuun pukeutuneeseen 19-vuotiaaseen saatu yhteys

Hämeen poliisi kertoo saaneensa yhteyden Lahden Hennalassa viime viikolla valkoiseen kaapuun pukeutuneeseen mieheen. Hänet on etsintäkuulutettu.

Kyseessä on poliisin mukaan Päijät-Hämeessä asuva 19-vuotias mies, jolla ei ole poliisin tiedossa olevaa aikaisempaa rikostaustaa. Hänen ei tiedetä myöskään kuuluvan mihinkään aktivistiryhmään.

– Puhelimitse on saatu yhteys. Tästä puhelinkeskustelun sisällöstä en voi tämän enempää kommentoida.

19-vuotiasta epäillään julkisesta kehottamisesta rikokseen sekä Suomen lipun häpäisystä.

Turvapaikanhakijoiden saapuessa Lahden Hennalassa sijaitsevaan hätämajoitusyksikköön yleisön joukosta ammuttiin ilotulitusraketteja ja heiteltiin kiviä. Yksi mellakoitsijoista oli pukeutunut Ku Klux Klan -tyyppiseen valkoiseen kaapuun.

Poliisi on pyytänyt mellakoitsijoiden kohteena olleiden henkilöiden yhteydenottoja sekä tapahtumaa kuvanneita tai nähneitä henkilöitä ilmoittautumaan. Toistaiseksi tiedossa on ainoastaan yksi lieviä vammoja ilotulitteesta ja kiveniskusta saanut henkilö. Kyseessä on Hirvosen mukaan aikuinen mies.

Kaksi muuta on kertonut olleensa vaaravyöhykkeellä kivien heittelyn aikana. Yksikään Suomen Punaisen Ristin työntekijä ei ole ilmoittautunut ja kertonut olleensa vaarassa tai saaneensa vammoja.

Poliisi tutkii perjantain vastaisena yönä tapahtunutta mellakkaa julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Lisäksi poliisi selvittää, onko syytä epäillä rikosta nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Juttu on myös luokiteltu rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi.

Hämeen poliisilla ei ole tietoa, että mielenilmaus olisi ollut jotenkin etukäteen järjestetty tai että sille olisi ollut koollekutsuja.

"Alustavien, paikalla olleilta henkilöiltä saatujen tietojen valossa näyttää siltä, että tieto turvapaikanhakijoiden saapumisesta Hennalaan on levinnyt median ja sosiaalisen median kautta", poliisi kertoo tiedotteessaan.

Tapahtumiin osallistuneiden henkilöyden selvittäminen on kesken. Myös yhteydet esimerkiksi jalkapallohuliganismiin tai muihin ääriryhmiin ovat selvityksen alla.

Poliisi pyytää paikalla olleita ilmoittautumaan sähköpostiosoitteeseen pitkakestoinentutkinta.ph.hame@poliisi.fi.

Perjantain vastaisena yönä poliisi antoi rangaistusmääräykset ilotulitteen käyttöön liittyen varomattomasta käsittelystä ja spraymaalin hallussapidon takia järjestysrikkomuksesta 25- ja 35-vuotiaille päijäthämäläisille miehille.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.